Oppilailla voi olla suuriakin eroja kyvyssä opiskella ja omaksua asioita, heillä voi olla luontaista lahjakkuutta ja/tai heillä saattaa olla poikkeuksellisen suuri erityisvahvuus jollakin alueella.Varmaa kuitenkin on, että jokainen on hyvä jossakin. Aina ei kuitenkaan, syystä tai toisesta, oppilas itse ole tiedostanut vahvuuttaan/vahvuuksiaan. Tarvitsemme siis myös keinoja sen tunnistamiseen.
Lait ja säädökset antavat hyvän perustan kehittää lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukevaa opetusta. Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti opetusta (PL 731/1999 16§). Lisäksi perusopetuslaki määrää, että opetus tulee järjestää oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti (PoL 628/1998 3 §). Perusopetuksen arvopohjaan kuuluu, että opetuksessa otetaan huomioon erilaiset oppijat (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004). Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea nuorten edellytyksiä itsensä kehittämiseen elämänsä aikana (LL 629/1998 2§).
Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa (19.4.2007) on kirjattu luovuuden, osaamisen ja korkean sivistyksen olevan edellytyksiä Suomen ja suomalaisten menestymiselle, minkä vuoksi koulun pitää vahvistaa jokaisen mahdollisuutta oppimiseen. Hallitus sitoutuu edelleen edistämään luovuutta, erilaista lahjakkuutta ja innovatiivisuutta varhaiskasvatuksesta alkaen. Näitä edellä kuvattuja tavoitteita toteuttamaan on Opetushallitus käynnistänyt lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukevan opetuksen kehittämishankkeen.
Kehittämishankkeen tavoitteena on
- parantaa mahdollisuuksia tunnistaa lahjakkuudet ja erityisvahvuudet,
- kehittää opetusta ja koulujen muuta toimintaa niin, että se ottaa lahjakkuuden ja erityisvahvuudet huomioon sekä tuottaa opettajille tukimateriaaleja,
- antaa tietoa vanhemmille lahjakkuuden ja erityisvahvuuksien tukemisesta kotona sekä lisätä kotien ja koulujen vuorovaikutusta,
- tukea oppilaita omien vahvuuksien tunnistamisessa ja vähentää oppilaiden alisuoriutumista ja
- lisätä suvaitsevaisuutta kouluissa eritavoin lahjakkaita kohtaan.
Kehittämisverkosto:
Borgå, Kontaktperson Hilding.Mattsson at porvoo.fi, p. 0408334495,
Espoo, Yhteyshenkilö Elina.Ronkko at espoo.fi, p. 09-81621,
Helsinki, Yhteyshenkilö Sirpa.Vahtera at edu.hel.fi, p. 09-47741820,
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Yhteyshenkilö
Himanka, Yhteyshenkilö Heikki.Seppa at himanka.fi, p. 050-3629775,
Hämeenlinna, Yhteyshenkilö Kirsti.Maensivu at hameenlinna.fi, p. 036212213,
Hämeenlinnan normaalikoulu, Yhteyshenkilö Tuula.Laine at uta.fi, p. 040-5286649,
Itä-Suomen koulu, Yhteyshenkilö Petri.Kyyra at itasuomenkoulu.fi, p. 040-5945336,
Joensuu, Yhteyshenkilö Olli.Kauppinen at jns.fi, p.050-5587514,
Joensuun Konservatorio, Yhteyshenkilö Pasi.Hirvonen at jns.fi, p.050-5261578,
Kauhava, Yhteyshenkilö Taina.Huhtala at kauhava.fi, p. 044-4834815,
Keminmaa, Yhteyshenkilö Hannu.Reinikainen at keminmaa.fi, p. 040-7324710,
Kiuruvesi, Yhteyshenkilö Tommi.Tikka at kiuruvesi.fi, p. 044-0576836,
Kokemäki, Yhteyshenkilö Leena.Aalto-Setala at kokemaki.fi, p. 040-5286649,
Lahti, Yhteyshenkilö Kimmo.Sainio at lahti.fi, p. 03-8144224,
Lappeenranta, Yhteyshenkilö Mari.Routti at lappeenranta.fi, p. 040-8372646
Lempäälä, Yhteyshenkiö Nina.Lehtinen at lempaala.fi ja Sirpa.Ritoniemi at lempaala.fi
Nummi-Pusula, Yhteyshenkilö Paivi.Tuomi at nummi-pusula.fi, p. 040-8332121,
Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikka lukio, Yhteyshenklö Carita.Jalasto at edu.hel.fi, p. 0503376353,
Mikkeli, Yhteyshenkilö Aulis Oittinen at mikkeli.fi, p. 044-7943007,
Oulainen, Yhteyshenkilö Pekka.Huovinen at oulainen.fi, p, 050-5582715,
Pedersöre, Yhteyshenkilö Peter.Kotkamaa at pedersore.fi, p. 050-4130783,
Porvoo, Yhteyshenkilö Jari.Kettunen at porvoo.fi, p. 040-5141133,
Porvoon Amisto, Yhteyshenkilö Kaija.Tuiskula at amisto.fi, p. 0400-693686,
Raasepori, Yhteyshenkilö Jukka.Hautaviita at raasepori.fi, p. 019-2892148,
Ristiina, Yhteyshenkilö Leila.Kopponen at ristiina.fi, p. 050-3013173,
Siilinjärvi, Yhteyshenkilö Pekka. Kauhanen at siilinjarvi.fi, p. 044-7401302
Soini, Yhteyshenkilö Markku.Puronhaara at soini.fi, p.040-5325227,
Turku, Yhteyshenkilö Merja.Tiusanen at turku.fi, p. 02-2629190,
Vasa, Kontaktperson Camilla.Svens-liavag at vaasa.fi och Inger.Damlin at vora.fi
Vantaa, Yhteyshenkilö Paula.Ylostalo-Kuronen at vantaa.fi, p. 0400-444834
Ohjausryhmä
Hanketta ohjaa ohjausryhmä, jonka puheenjohtajan toimii johtaja Jorma Kauppinen Opetushallituksesta. Ryhmän jäseninä ovat opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta (varapuheenjohtaja), opetusneuvos Heikki Blom opetusministeriöstä, yliopistonlehtori Risto Hotulainen Helsingin yliopistosta, opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Opetushallituksesta, professori Kirsi Tirri Helsingin yliopistosta, sivistysjohtaja Jukka Pietinen Karkkilan opetustoimesta, rehtori Ari Huovinen Ressun lukiosta ja kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg Lappeenrannan koulutoimesta. Ohjausryhmän sihteeri on opetusneuvos Leo Pahkin Opetushallituksesta.
 |